Palvelupäällikkö, Sijoitushallinnon ja Raportoinnin palvelut
Olemme muodostaneet uuden palvelukokonaisuuden sijoitushallinnon ja raportoinnin palveluiden ympärille, ja haemme nyt uuteen, palvelupäällikön, tehtävään henkilöä vastaamaan sen johtamisesta ja kehittämisestä yhtiön strategian mukaisesti. Pyrit tunnistamaan asiakasdialogin kautta liiketoimintapotentiaalin ja palveluiden kehittämiskohteet unohtamatta liiketoiminnan kannattavuutta. Johdat tiimiä, joka koostuu kehityspäälliköistä ja asiantuntijoista. Tulet toimimaan myös tiimiläisten esihenkilönä. Tehtävässäsi olet osa Figuren palveluiden operatiivista johtoryhmää.
Menestyt parhaiten tehtävässä, jos omaat useamman vuoden kokemuksen finanssitoimialalta. Ymmärrät hyvin finanssitoimialan sijoitustoimintaa, -instrumentteja ja raportointivaatimuksia painottuen erityisesti johdannaistuotteisiin. Sinulla on kokemusta ja osaamista tietovarastoista ja niiden päälle rakennettavista raportointikokonaisuuksista sekä erinäisten palvelu- ja tuotantoprosessien automatisoinnista. Esihenkilökokemus katsotaan eduksi.
Olet rohkea ja määrätietoinen sekä tavoitteita kohti pyrkivä. Lisäksi olet oma-aloitteinen tiimityön taitaja, joka sparraa ja auttaa itsenäisiä asiantuntijoita työssään. Viestit luonnollisesti ja vakuuttavasti oman tiimin kesken ja asiakastyössä.
Meillä työskennellessäsi pääset jatkamaan syventymistäsi ja taloushallinnon osaamistasi finanssitoimialan erityispiirteisiin ja yhä kasvaviin viranomaisvaatimuksiin toimialalla.
Arvostamme vahvaa yrityskulttuuria. Figurelaisia ohjaavat työssään seuraavat neljä arvoa: Autamme ilolla, Uudistamme innolla, Ratkaisemme rohkeasti ja Onnistumme yhdessä. Ansaitsimme viime vuonna Future Workplaces 2022 -sertifikaatin johtamalla oman työpaikkamme yrityskulttuuria poikkeuksellisen hyvällä työntekijäymmärryksellä.
Meillä on viihtyisät toimitilat Espoossa ja Kauhajoella, työskentelemme kuitenkin pääasiassa etänä. Työajoissa olemme joustavia ja tuemme työntekijää vaihtuvissa elämäntilanteissa. Tehtävä on täysipäiväinen ja aloitus sopimuksen mukaan, kuitenkin mielellään mahdollisimman pian.
Jos kiinnostuit tehtävästä, lähetä hakemuksesi, CV:si ja palkkatoiveesi tämän linkin kautta viimeistään 2.4.2023. Haastattelemme ehdokkaita jo rekrytointiprosessin aikana, joten toimithan ripeästi. Lisätietoja tehtävästä antavat InHunt Group Oy:n Senior Headhunterit Juhana Gyllenbögel, 044-060 6665 ja Casimir Tallqvist, 040-555 7790.
- Etätyömahdollisuus
- Hybridityö
Espoo
Työpaikka & Kulttuuri
Meillä Figuressa panostetaan henkilöstön osaamisen kehittämiseen sekä työviihtyvyyteen. Olemme matalan hierarkian organisaatio, jossa on helppo päästä vaikuttamaan omiin työolosuhteisiin sekä toimintatapoihin.
Työyhteisössämme vallitsee tekemisen meininki ja toimistollemme on aina mukava tulla. Tällä hetkellä työskentelemme täysin etänä, joten työkavereita tavataan virtuaalisesti Teamsin välityksellä ja etäkahvihetkissä. Myös yhteiset etätaukojumppahetket piristävät päiviämme!
Figure Taloushallinto Oy yrityksenä
Figure Taloushallinto Oy on taloushallinnon palvelukeskus, jonka noin 50 ammattilaista tuottavat taloushallinnon palveluja pankeille, vakuutusyhtiöille ja muille finanssialan toimijoille ympäri Suomen. Asiakkaitamme ovat mm. Säästöpankkiryhmä, POP Pankki -ryhmä, Oma Säästöpankki ja Aktia.
Palvelupäällikkö, Sijoitushallinnon ja Raportoinnin palvelut
Hakemuslomakkeen lataaminen